Ystäväni pois menosta on muutaman päivän yli kolme kuukautta. Aikaa on siis kulunut jo sen verran, että periaatteessa tämän asian kanssa pitäisi jo osata elää. Jatkaa elämää näillä eväillä mitä nyt on. Uusi vuosi, uusi alku. Elämä jatkuu, kaiken jälkeen ja kaikesta huolimatta. Tahdonpa tai en. Ja minähän tahdon!

Periaatteessa pystyn jo puhumaan asiasta ihan järkevästi. Siitä mitä tapahtui, myös syistä mitä saattaa olla ollut. Vaikka niitä syitä ei koskaan varmaksi voi tietää. Heikkona hetkenä (niitä tulee edelleen ihan liian usein) taas tuntuu että koko maailma romahtaa, ainakin itse romahdan. En käsitä tapahtunutta, ja monesti tuntuu siltä, että se ei edes ole totta. Joskus on vaikea tietää, mikä on totta ja mikä kuvitelmaa. Yrittää tarttua ohjenkorsiin, jos tämä onkin vain pahaa unta. Kuitenkin totuus paiskautuu päin kasvoja, ja sitä tajuaa että näin kävi. En olisi voinut sitä estää. Silti sitä miettii, että olisi pitänyt aavistaa, osata kysyä. Harvemmin sitä kuitenkaan ystäviltään kyselee, että et sitten ole ajatellut itseäsi tappaa…

Kolme kuukautta on kuitenkin niin lyhyt aika. Ei tämä niin nopeasti mielestä mene. Ei mieli sopeudu tähän näin nopeasti. Siksi tuntuukin äärettömän pahalta, kun tulee joku ja sanoo että siitähän on jo kolme kuukautta. Ja että pitää alkaa elää omaa elämää, eikä saa miettiä menneitä. Pitäisikö sitten unohtaa? Ei niin pitkää yhteistä historiaa voi unohtaa. En halua. En ole vielä valmis luopumaan. Sehän olisi sama kuin että hyväksyisin asian. Miksi se pitäisikään hyväksyä…

Toisaalta, tiedän että jonain päivänä sattuu vähemmän. Kuulemma. Sanotaan että aika parantaa haavat. Tiedä sitten onko niin. Pelottaa myös se, että mitä silloin? Mitä sitten kun ei enää satu? Unohdanko silloin, vai mitä tapahtuu?

Tukiryhmään olen saanut ajan parin viikon päästä. Toisaalta haluan mennä, jos siitä olisi apua. Toisaalta en tiedä mitä apua siitä voisi olla. Ei keskusteleminen kuolleista herätä, ei tuo takaisin. Kaikki nämä tunteiden myrskyt on kuitenkin itse, henkilökohtaisesti käytävä läpi. Ei siinä toinen paljoa voi tehdä.