On se vaan jännä, miten auringonpaisteessa mielikin kirkastuu. Ajatukset eivät kierrä vain ikävissä asioissa. On muutakin ajateltavaa, jaksaa keskittyä muihin asioihin. Mieli on hyvä. Tällaisena päivänä tuntuu siltä, että tästäkin selvitään.

Mielessä on se tukiryhmään menokin. En siis ole menossa sellaiseen normaaliin sururyhmään, vaan paikalla on itseni lisäksi psykiatrinen sairaanhoitaja ja sosiaalityöntekijä (niin ainakin olen ymmärtänyt). Ensimmäinen käynti on tasan viikon kuluttua. Jännittää. Kun ei ole kokemusta sellaisesta, enkä olisi koskaan kuvitellut sellaiseen aikaa varaavanikaan. Ei ole ollut tarvetta. Näinä hyvinä päivinä mietin, tarvitsenko sitä nytkään. Mieli tuntuu vahvalta, ja uskon että selviän itsekin. Toisaalta pitää muistaa, että aina se aurinko ei paista. Mielessäkään. Vaikeita ratkaisuja.