Hermo tässä menee. Rasittaa ja harmittaa ihan suunnattomasti, miten pienestä nämä fiilikset on kiinni. Koskahan sitä oppii edes hieman säätelemään tunteitaan ja reaktioitaan. Laidasta laitaan mennään taas ja lujaa, ja sitten kolisee ja sattuu.

Eilen olin karaokessa. Kaikki ihan ok, kunnes kotiin lähdön aika tuli. Joku sanoi jotain, ihan heittona, eikä edes henkilökohtaisesti minulle. Eikä varsinkaan mitenkään loukatakseen. Mutta mulla meni palkokasvit nenään, ja tunteiden myrsky oli valmis. Taas aloin kelaamaan mielessäni näitä ikäviä asioita. Tuntui ihan yhtä pahalta, kuin silloin syksyllä. Ja sitä ajatusten kehää ei meinannut saada katkeamaan taas millään.

Tänäänkään vielä ei ole mikään ihan paras päivä ollut. Ahdistaa.

Silti sisimmässä on tieto (vaikka just nyt ei siltä tunnu), että kyllä tämä tästä taas. Ahdistus menee ohi, laimenee. Ja valoisampia päiviä on taas tulossa.